Etäkuntoutuksen muodot – kohti ajasta riippumatonta kuntoutusta

Mitä etäkuntoutus on?

Pieni tyttö leikkaa keskittyneesti pahvista valkoisia ympyröitä. Niistä on tarkoitus liimata lumiukko. Tai oikeammin tavoitteena on harjoitella käden ja silmän yhteistyötä, suunnitellun liikesarjan toteuttamista ja kehon molempien puolien yhteistyötä. Äiti katselee vierestä ja pöydällä olevan tabletin kautta tilannetta seuraa ja ohjaa myös toimintaterapeutti, sillä harjoittelu on osa tytön etäkuntoutusta.

Etäkuntoutus on määritelmän mukaan erilaista teknologiaa hyödyntävien sovellusten tavoitteellista käyttöä kuntoutuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa siis kuntoutuksen järjestämistä niin että ammattilainen ja asiakas eivät ole kasvokkain, vaan ovat yhteydessä toisiinsa esimerkiksi tietokoneen välityksellä. Etäkuntoutusta voidaan toteuttaa useilla eri välineillä, esimerkiksi tietokoneen, mobiililaitteen ja/tai puhelimen välityksellä. Etäkuntoutuksen periaatteet ovat kuitenkin samoja kasvokkaisen kuntoutuksen kanssa. Kuntoutus on aina tavoitteellista toimintaa ja sillä on selkeä alku ja loppu riippumatta siitä, tapahtuuko kuntoutus kasvokkain vai etänä. Ammattilainen ohjaa ja seuraa etäkuntoutusta ja tavoitteiden saavuttamista arvioidaan kuntoutusjakson aikana yhdessä asiakkaan ja ammattilaisen toimesta.

Etäkuntoutus voidaan jakaa reaaliaikaiseen sekä ajasta ja paikasta riippumattomaan kuntoutukseen. Nämä toteutusmuodot eroavat toisistaan ammattilaisen ja asiakkaan ajankäytön suhteen. Reaaliaikaisessa kuntoutuksessa ammattilainen ja asiakas työskentelevät samaan aikaan vaikka ovatkin eri paikoissa. Ajasta riippumattomassa kuntoutuksessa ammattilainen suunnittelee kuntoutuksen ja ohjaa asiakkaalle harjoitukset ja toimenpiteet, joita asiakas tekee silloin kun se hänelle parhaiten sopii. Ajasta riippumattomassa kuntoutuksessa ammattilainen seuraa asiakkaan edistymistä ja antaa palautetta. Näin ajasta riippumaton kuntoutus eroaa perinteisistä kotiharjoitteluohjeista, joita kuntoutuksessa usein myös annetaan. Etäkuntoutus voi toteutua myös näiden yhdistelmänä tai siinä voi olla mukana myös kasvokkain tapahtuvia osuuksia.

Reaaliaikainen kuntoutus

  • tarkoittaa, että asiakkaalla ja ammattilaisella on reaaliaikainen yhteys toisiinsa jonkin etäteknologiasovelluksen avulla, esim. videoyhteydellä.
  • voi toteutua esimerkiksi video- tai puhelinyhteydellä tai virtuaalisesti.
  • voi toteutua ryhmässä tai yksilökuntoutuksena.
  • on yleisimmin käytetty etäkuntoutuksen menetelmä puhe- ja psykoterapiassa.

Ajasta riippumaton kuntoutus

  • tarkoittaa ammattilaisen suosittelemaa kuntoutusta, jota asiakas toteuttaa etäteknologian avulla omatoimisesti ajasta ja paikasta riippumatta eli silloin kun se hänelle itselleen parhaiten sopii.
  • hyödyntää esimerkiksi ääni- tai videonauhoituksia, tietokoneharjoitusohjelmia, sovelluksia ja pelejä, verkkomateriaaleja tai sähköisen asioinnin alustoja.
  • voi toteutua internetin välityksellä verkkokuntoutuksena tai nettiterapiana.
  • sisältää asiakkaan mahdollisuuden saada ammattilaiselta lisätukea omatoimisen harjoittelun aikana esim. chatin kautta.
  • on yleistä kun toiminta- ja fysioterapiaa tai neurologista kuntoutusta toteutetaan etäkuntoutuksena.

Etäkuntoutuksen yhdistelmämalli

  • voi yhdistää kasvokkain tapahtuvaa ja etäkuntoutusta, jolloin osa kuntoutuksesta toteutetaan lähitapaamisina kasvokkain ja osa tapaamisista toteutuu etäteknologian välityksellä.
  • voi yhdistää reaaliaikaista, ajasta riippumatonta ja virtuaalista kuntoutusta. Silloin osa kuntoutustapaamisista voi toteutua esim. videoyhteydellä ja osalla tapaamisista asiakas työskenteleee ammattilaisen ohjeiden mukaan omatoimisesti.

Ajasta riippumaton kuntoutus yleistyy

Kelalla on ollut vuodesta 2016 alkaen käynnissä Etäkuntoutus-hanke, jossa kehitetään Kelan kuntoutuspalveluiden toteuttamista etäteknologian avustuksella. Koronapandemia vauhditti etäkuntoutuspalveluiden käyttöönottoa ja useat aiemmin epäilevästi suhtautuneet ammattilaisetkin omaksuivat niiden käytön. Etäkuntoutuksen toteuttaminen on jo laajasti mahdollista Kelan kuntoutuspalveluissa esimerkiksi kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa, moniammatillisessa kuntoutuksessa ja vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioissa. Etäkuntoutuksen toteutustapa on tällöin useimmiten reaaliaikainen eli ammattilainen kohtaa asiakkaan esimerkiksi videon välityksellä.

Etäkuntoutuksen halutaan täydentävän jatkossa Kelan perinteisiä kuntoutuspalveluja nykyistä laajemmin. Ajasta riippumattoman etäkuntoutuksen toteuttaminen osana kuntoutusjaksoa on tullut pakolliseksi 1.5.2021 alkaen jo osassa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja, esimerkiksi Itu-mielenterveyden kurssilla ja omaishoitajan kuntoutuskurssilla. Verkkokuntoutuksen sisällöt mm. videot ja harjoitukset valitaan kullekin asiakkaalle yksilöllisesti. Osana verkkokuntoutusta asiakas voi osallistua keskusteluihin ja jakaa kokemuksia muiden ryhmän jäsenten kanssa ja saada vertaistukea.

Ajasta riippumaton kuntoutus yleistyy pikku hiljaa myös muissa Kelan kuntoutuspalveluissa. Tämä vaatii toimintatapojen mukauttamista ja uusien etäteknologiaratkaisujen käyttöönottoa kuntoutuksen palveluntuottajilta. Myös asiakkaiden kuntoutukseen osallistumisen tavat muuttuvat. Ajasta riippumaton kuntoutus on osa asiakkaiden arkista päivittäistä elämää.

 

Lähde: https://sosiaalivakuutus.fi/wp-content/uploads/2021/09/Tyokykywebinaari-250821_Sari-Laine.pdf

 

Lähteet:

Kela, Etäkuntoutus

Kela, Kokemuksia etäkuntoutuksesta

https://www.kela.fi/ajankohtaista-henkiloasiakkaat/-/asset_publisher/kg5xtoqDw6Wf/content/etakuntoutus-vakiintuu-osaksi-kelan-kuntoutuspalveluja

 

About the author

Toimin Business Development Managerina ja olen koulutukseltani puheterapeutti. Kirjoitan Navisec Healthin blogiin ajankohtaisista aiheista kuntoutuksen kentällä.